Veikkolanpuro II 2020/01

Veikkolanpuro II Asemakaavaehdotuksen lausunto, Kirkkonummen Pienkiinteistöyhdistys (KPY) ry.

Lausunnon antaja

Kirkkonummen Pienkiinteistöyhdistys (KPY) ry on Suomen Omakotiliitto ry:n Uudenmaan piirin paikallisyhdistys. Yhdistys pyrkii yhdessä piirin ja liiton kanssa edistämään pientalovaltaista elämänmuotoa. Yhdistykseen kuuluu yli 1000 taloutta, Uudenmaan piirin 50 paikallisyhdistyksessä on noin 24 500 jäsentä ja Omakotiliiton 238 paikallisyhdistyksessä noin 73 000 jäsentä.

Yleistä

Kirkkonummen pienkiinteistöyhdistys (KPY) ry. näkee yhä ehdotetun Veikkolanpuro II asemakaavaehdotuksen hyvänä ja kannatettavana kunnan kehittämisen kannalta. KPY haluaa lausua ehdotuksesta seuraavaa.

Rakentamisväljyys

KPY kiittää suunnittelijoita alueen väljentämisestä sekä tarjottavien AO tonttien rakennusoikeuden riippuvuudesta tontin koon mukaan kuten liitteessä 10 esitetty. Vaikkakin nyt esitetty ratkaisu parantaa KPY:n edellisellä lausuntokierroksella peräänkuuluttamaa asumisväljyyttä ja mahdollistaa paremmin erilaiset asumisratkaisut tilantarpeen mukaan niin tonttikoot ovat edelleen pienimmästä päästä.

Energiaratkaisut

Hankkeen selostuksessa ja LYRO:ssa on esitetty että ” Kaava-alueelle ei ole tarkoitus rakentaa kaukolämpöverkostoa. Rakennusten energiatalous ratkaistaan ensisijaisesti hankekohtaisesti maa- ja aurinkolämpöjärjestelmillä tai toissijaisesti muilla energiamuodoilla.”

KPY painottaa, ettei aurinkojärjestelmistä vielä ole pääasialliseksi lämmitysjärjestelmäksi. Täten kunnan on pystyttävä osoittamaan, että tonttikohtaiset maalämmitysratkaisut ovat mitoituksellisesti mahdollista toteuttaa koko alueella ja kaavassa jo sitoutua tarjoamaan maalämpöratkaisu jokaiselle kiinteistölle, kunhan normaalit hakuehdot, esim riittävä etäisyys naapuriin, toteutuu. (KPY tahtoo samalla huomauttaa teknisenä korjauksena, että LYRO dokumentin sivulla 5 oleva www-linkki maalämpökaivojen toimenpidelupaan ei toimi) KPY voisi jopa suosittaa, että huoltovarmuuden takaamiseksi suositeltaisiin, että taloissa olisi syytä olla myös puulämmitteinen takka tai hella.

KPY tahtoo myös muistuttaa, että alueen sähkönsyöttö on suunniteltava kiinteistökohtaisesti niin että normaalin toiminnan lisäksi tulevaisuudessa kiinteistökohtaisesti on myös mahdollista toteuttaa riittävä sähköautojen lataus koko alueella.

Veikkolanpuro II asukasyhdistys?

Alueen kehittämissuunnitelmissa on yhteiskäyttöisä ratkaisuja, esim rantasauna, ja alueita joiden käyttöön ja ylläpitoon oma alueellinen yhdistys voisi helpottaa hallinnollisesti. KPY esittääkin harkittavaksi, että alueelle luodaan oma yhdistys, jo ennen tonttien myymistä, johon kiinteistöt velvoitetaan liittymään. Mallia toiminnan järjestämiselle voisi hakea esim. Sundsbergin asukasyhdistyksestä. Samalla luotaisiin yhteisöllisyyttä alueelle.

Liityntäyhteys

Alueelle suunnitellaan yhtä ajoyhteyttä Puukontienkautta. Huomioiden että alueelle suunnitellaan asuntoja noin 370 uudelle asukkaalle, muodostuu Puukontielle pysyvä lisärasitus, sekä erityisesti sen vajaan 10v aikana jolloin aluetta rakennetaan. KPY katsoo edelleen että alueelle olisi hyvä rakentaa toinenkin liityntäyhteys Eerikinkartanontielle.

Nyt on ehdotettu, että Eerikinkartanontieltä sallittaisiin vain huolto ja hälytysajoneuvojen liikenne alueelle. KPY katsoo tämän ratkaisun vaativan teknisiä, esim puomi, menetelmiä ettei reitistä tule alueen muunkin yleisen liikenteen luvaton ajoreitti. KPY toistaa näkemyksensä, että pysyvä liityntätie kaikille olisi parempi.

Vastineessa ei myöskään otettu mitenkään kantaa rakentamisvaiheen aikaisen tien olemassaolosta. KPY katsoo edelleen että vähintään alueen aktiivin rakentamisen ajaksi, myös omakotitalojen pystytys vaiheelle, pitäisi liikenteen alueelle ohjautua ensisijaisesti Eerikinkartanon tieltä. (Vrt. Sundsberget III)

Kalljärvenranta yhteiskäyttöön

Lopuksi KPY tahtoo vielä kiittää virkahenkilöstöä Kalljärven rannan vihervyöhykkeen laajentamisesta. Pyytämämme riittävä maanvaraus on nyt esillä olevassa asemakaavaluonnoksessa toteutettu.

Kirkkonummella 25.1.2020
Kirkkonummen pienkiinteistöyhdistyksen (KPY) ry puolesta

     Jerri Kämpe-Hellenius
     Hallituksen puheenjohtaja